maanantai 27. helmikuuta 2012

Skivmässan i Solna

Vuotuinen levykauppareissu Tukholmaan oli tällä kertaa hieman erilainen. Levykaupat jäi yhtä poikkeusta lukuunottamatta kiertämättä, mutta vastapainoksi Solnahallissa oli pari kertaa vuodessa järjestettävät levymessut. Messujen koko on aikalailla omaa luokkaansa, myyjiä ollessa reippaasti toista sataa. Kaikkea ei tietenkään voi katsoa läpi, joten sellaista hakuammuntaa ja tuuria oli pöytien selailu.

 

Reissu meni muutenkin jälleen hyvin. Kaverien kanssa tää on jo perinne että alkuvuodesta tehdään Päivä Tukholmassa -tyyppinen matka. Tulipa käytyä samalla sukulaisia morjestamassa ja saatiin sieltä reipas aamupala. Kello 6.30 kun on vähän ikävä palloilla kaupungilla ja ettiä jotain kahvilaa. Ja usein vähän väsyttääkin siinä vaiheessa jostain kumman syystä...




Vaikka nyt pääpaino olikin messuissa, niin tulevia reissuja ajatellen hiukan alkaa pelottamaan jo tää kehitys levykauppojen suhteen. Moni hyvä liike on Tukholmasta jo lopettanut ja uskon että sama linja jatkuu. Nyt oli viime vuoden lopulla lopettanut yksi parhaista kaupoista joka on aina ollut käyntilistalla. Harmi. Saahan levyjä toki netistä ja halvemmallakin, mutta kun levykauppojen kiertely on ihan oma juttunsa.




Tyhjin käsin ei tarvinnut taaskaan poistua. Ja kyllä tuolla saisi rahaa poltettua ihan reippaasti ja helposti jos niikseen tulisi. Tyytyväinen olen omiin ostoksiin. Mukaan tarttui seuraavaat cd:t:

Communic: Conspiracy in Mind (2005)
Reinxeed: Majestic (2010)
Pain Of Salvation: Road Salt One (2010)
Tim Donahue: Madmen & Sinners (2004)
Mob Rules: Ethnolution A.D. (2006)
Balance Of Power: Ten More Tales... (1999)
Skylark: Wings (2004)

Vinyylien muodossa hakusessa oli Gunnareiden Use Your Illusionit, mutta vesiperä. Olihan niitä myynnissä paljonkin, mutta hinnat liikkuivat 4-30 euron välillä. Kaikki alle 20€ maksaneet olikin sitte siinä kunnossa että ihan turha koittaa soittaa. Mutta yksi pitkään hyllystä puuttunut levy sentään löytyi ja halvalla.

Skid Row: Slave To The Grind (1991)